31. toukokuuta 2016

And believe I am still alive..

Olen miettinyt jo pitkään miten tämän postauksen aloittaisi. Tapoja on niin monia. Olen myös miettinyt sisältöä. Tyyliä. Melkein ihan mitä vain mitä voi, ihan vain sanoakseni..

OLEN TAKAISIN!

Välissä on melkein puolen vuoden tauko kirjoittamisesta. En edes tiedä onko blogillani enää lukijoita, mutta ehkä se tämän postin myötä selviää.

Puolen vuoden hiljaisuudesta voin syyttää opintoja. Ja toki itseäni. Kevät vain sattui olemaan kiireistä aikaa opintojen suhteen. Viimeiset tärkeät kurssit, työssä oppiminen, tutkintotilaisuus. Toisin sanoen paljon tietojen etsimistä, kirjallisia töitä, osaamisen näyttämistä käytännössä ja teoriassa. Välillä meinasi mennä usko itseen, mutta lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin ja sain huokaista helpotuksesta. Ja sain ne lähihoitajan paperit! :)

Valamis! Tosin lähihoitajana ei voi koskaan sanoa olevansa valmis, sillä koko ajan tulee uutta oppimista..

Opintojen loppumisen jälkeen sitten olenkin metsästellyt työpaikkoja, eli kirjoittanut monia monia työhakemuksia. Keikkatyötä kyllä olisi tarjolla ja olen ilmoittautunutkin pariin eri paikkaan sijaiseksi, mutta mukavampaa se olisi jos saisi vakityöpaikan tai ainaki pidemmän työsopimuksen kuin 8h kerrallaan.

Mutta mitä blogin tulevaisuudessa on tiedossa? Ainakin monta juttua on mietintämyssyssä, mahdollisesti jopa jotain videopostausta saatan tehdä.

Jos täällä on enää lukijoita, niin mistä te haluaisitte lukea nyt kun olen palannut blogini pariin?

6 kommenttia:

  1. Mä taas oon ollut surkea lukemaan blogeja, juuri ja juuri omaani jaksanut sen 1-2krt/vko kirjottaa... Tosin hartiat on olleet niin jumissa, ettei koneella ole hirveesti viitsinyt edes istuakaan :D.
    Mutta kyllä täällä ainakin välillä innostutaan lukemaan postaukset, kun sopivasti bloggerin feediin osuu (niin kuin nyt osui) :).
    Tsemppiä työn hakuun, eiköhän se pidempi soppari sieltä tule, kun aikansa jaksaa lyhyitä pätkiä tehdä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mullakaan oikein ole tullut luettua muiden blogeja kovinkaan aktiivisesti, mitä nyt silloin tällöin vilkuillut.

      Ja joo, toinen työnantaja jolle teen keikkaa, sanoikin että moni heidän vakituisista on aloittanut keikkailemalla. Että kunhan osaamisensa näyttää ja on tunnollinen työntekijä, voi alkaa odottelemaan ensin pidempiä sijaisuuksia ja lopulta jopa ihan vakipaikkaa. Passais kyl mulle.

      Poista
  2. Onnea valmistumisen johdosta :) Minä kyllä täällä vielä seurailen blohiasi,kiva että olet palannut takaisin :) Ite oon vaan välillä huono kommentoimaan blogeja,siinä vois kyllä petrata :D

    Itse olen viettänyt oman blogieni kanssa semi-hiljaiseloa ja päivitellyt parhaimmillaan muutaman viikon välein. Yritän tässä pikkuhiljaa tormistautua.

    Mitään erityisiä postaustoiveita minulla ei sulle ole. Mut tykkään noin ylipäänsä lukea arkipostauksia, ja sitten kaikkia tekemiseen liittyviä moin kuin käsityöjuttuja (vaik ite en oikein osaa harrastaa niitä), kirjapostauksia, ruokaohjeita yms. Ja sitten ihan vaan tyylijuttuja ja random-osastoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Arkipostaus ja ruokapostaus ainakin tuloillaan tässä lähiaikoina. Kunhan vain ne jaksaisi kirjoittaa :D

      Poista
  3. Onnittelut lähihoitajalle! :) Kyllä täällä vielä blogia seurataan, varsinkin nyt kun kiireetkin hetkeksi helpottaa!

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)

Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.